Osa 1/3 American Beauty -kohtaus kaninkolona psykologian syvyyksiin

Tämä kohtaus on täydellinen elokuvallinen kuvaus Siegfried Kracauerin "fyysisen todellisuuden lunastuksen" käsitteestä. Kracauerin mukaan elokuvan todellinen kutsumus on tallentaa modernin elämän sattumanvaraisuutta, arkipäiväisyyttä ja "hylättyä materiaalia" (the refuse), jota emme enää näe. Kameransa kanssa Ricky Fitts toimii tämän lunastuksen välikappaleena ja pakottaa sekä itsensä että Janen (ja meidät, yleisön) katsomaan roskaa tarkemmin ja löytämään siitä ylevän, transsendentaalisen kauneuden hetken. Muovipussi on tämän "hylätyn materiaalin" perikuva, ja sen tanssi on arkipäiväisyyden keskeltä löytyvää odottamatonta kauneutta.

Tässä analyysissä yhdistän realismin tyylisuuntaa tutkivan elokuvateorian ja psykologisten näkökulmien ajatuksia, kuten näkemyksiä psykodynaamisesta sublimaatiosta ja humanistisen suuntauksen niin sanotuista huippukokemuksista. Valmista teoriaa tai paradigmaa en ole käsiteltävälle asialle ainakaan vielä löytänyt, joten pohdinnan tarkoituksena on laajentaa elokuva-analyysien kautta ymmärrystä yksilön psyyken ontologiasta. Tarkoituksena on antaa lukijalle oivalluksia tuottavia työkaluja hänen omalle itsetutkiskelun matkalleen.

Esimerkiksi ratkaisukeskeisen terapian yksi kantava ajatus on, että asiakkaalla on monesti ratkaisun avaimet itsellään. Terapeuttisen kohtaamisen päätavoitteena on tuoda ne esiin asiakkaan oman oivaltamisen kautta. Elokuvaterapian kontekstissa American Beauty -elokuvan kohtaus sopii täydellisesti tähän tarkoitukseen. Kohtaus on kuin kirjoitettu suoraan elokuvateoreetikon määritelmien pohjalta. Sen analysoinnin kautta voidaan löytää tapoja paitsi analysoida realismin tyylisuuntaa, myös heijastaa elokuvan roolihenkilöiden kautta psykologista oivallusta.

Siegfried Kracauer ja ”the refuse”

Keskeisenä elokuvallisen analyysin lähtökohtana on Frankfurtin koulukunnan elokuvateoreetikko Siegfried Kracauerin määritelmä realismin suuntauksesta. Kirjassaan Theory of Film: The Redemption of Physical Reality (1960), kolmannessa luvussa ”The Establishment of Physical Existence” ja sen alaluvussa ”Revealing Functions”, hän antoi määritelmälle nimen ”the refuse”.

”Many objects remain unnoticed simply because it never occurs to us to look their way. Most people turn their backs on garbage cans, the dirt, underfoot, the waste they leave behind… These images Offer the camera ample opportunity to…” (Kracauer, 1960)

American Beauty -elokuvassa Ricky Fitts (Wes Bentley) näyttää Jane Burnhamille (Thora Birch) videon, jonka hän on kuvannut. Videolla valkoinen muovipussi tanssii ja pyörii tuulessa tyhjällä kadulla tiiliseinää vasten. Ricky kuvailee tätä hetkeä syvällisen kauniiksi ja merkitykselliseksi. Hän kertoo, että tuona hetkenä hän tajusi, että kaiken takana on elämää ja uskomattoman hyväntahtoinen voima. Hänelle tämä arkipäiväinen, hylätty roska paljastaa jotain syvällistä ja kaunista maailmasta.

Kohtauksen tuottama syvyys roolihenkilöllle voidaaan tulkita ja rakentaa Siegfried Kracauerin teorian valossa.

Hylätyn ja arkipäiväisen asian kauneus tulee esiin havainnoimalla sitä. Muovipussi on kirjaimellisesti roskaa, jotain mikä on heitetty pois ja unohdettu. Kuitenkin elokuvan kohtauksessa se muuttuu kauniin ja lumoavan tanssin näyttämöksi. Kracauerin mukaan elokuva pystyy paljastamaan todellisuuden piirteitä, joita emme normaalisti huomaa. Rickyn videokamera tallentaa tämän ohikiitävän hetken ja tekee siitä hänelle subjektiivisesti pysyvän ja merkityksellisen kokemuksen. Rickylle tämä hetki on henkilökohtainen ilmestys. Hän näkee kauneutta siellä, missä muut näkisivät vain roskaa. Tämä korostaa sitä, miten realismi ei ole vain objektiivista todellisuuden kuvaamista, vaan myös subjektiivisen kokemuksen ja merkityksenannon tilaa. Tämä tarkoittaa, että me ihmiset voimme saada kokemuksiamme tulkitsemalla voimaannuttavia narratiiveja.

Filmiterapian kontekstissa tarkasteltaessa Rickyn hahmo ja hänen kuvaamansa muovipussivideo kertovat hänestä todella paljon. Kohtaus on avain hänen sisäisen maailmansa ja selviytymiskeinojensa ymmärtämiseen. Se antaa uskoa siihen, että meillä ihmisillä on kyky löytää kauneutta ja merkitystä traumasta huolimatta. Ricky elää erittäin ankarassa ja henkisesti väkivaltaisessa kotiympäristössä, jossa hänen isänsä kontrolloi häntä. Auktoritäärisessä kasvatuksessa olisi helppoa vajota kyynisyyteen ja toivottomuuteen, josta Rickyn äiti oli esimerkki. Rickyn kyky nähdä syvällistä, lähes jumalallista kauneutta tuulessa tanssivassa roskassa on merkki valtavasta sisäisestä resilienssistä ja henkisestä selviytymiskyvystä. Hän aktiivisesti etsii ja luo merkitystä maailmasta, joka muuten olisi hänelle sietämätön. Tämä on hänen tapansa pysyä ehjänä ja samalla se kertoo prosesseista, joita Ricky käy läpi. Prosessia analysoimalla elokuvantekijät antavat katsojille mahdollisia tapoja ja rohkaisua psyykkiseen kehitykseen.

Kracauerin teoriaa ja tätä kohtausta on analysoitu useissa lähteissä elokuvantekijän näkökulmasta. Aiheesta kiinnostuneille löytyy verkosta useita syventäviä artikkeleita.

Analyysin toisessa osassa avaan enemmän Rickyn ja kohtauksen sisältöä psykologian suuntausten näkökulmien kautta.

24.06.2025 Harry Choreus

Avainsanat: Siegfried Kracauer, American Beauty movie, elokuvan realismi, monomyth, sankaritarina, Peili valkokankaalla, psykologinen kehitys, elokuvateoriat,

Lähde: